Maria Hjelmmann

Maria Hjelmman

Konsultti

Työvuorosuunnittelu, joka huomioi työaikojen kuormittavuutta vähentää myös työstressiä, tukee työkyvyn ja työmotivaation säilymistä. Onnistuneen vuorosuunnittelun varmistamiseksi CGI:llä on tehty ja tehdään aktiivisesti yhteistyötä Työterveyslaitoksen kanssa.

Työterveyslaitos julkaisi 3.10.2018 tuloksia tekemästään pitkittäistutkimuksesta, jossa selvitettiin työvuorojen vaikutusta sairaalatyöntekijöiden väsymykseen ja hyvinvointiin.

Tutkimuksia tehtiin vuosien 2008-2015 aikana, jolloin seurattiin vuorojen vaikutusta 13 000 sairaalassa työskenteleviin henkilöihin. Tutkimuksissa seurattiin työvuorojen vaikutusta työntekijöiden uneen, väsymykseen sekä työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Pitkittäistutkimuksen tulokset ovat mielenkiintoista luettavaa, etenkin jos halutaan vähentää vuorotyön aiheuttamia haittoja.

 

Työterveyslaitoksen tutkimustulokset

Työterveyslaitoksen tekemässä pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin esimerkiksi lyhyiden vuorovälien tai yövuorojen muutosten vaikutusta sairaalatyöntekijöiden väsymykseen ja hyvinvointiin. Tutkimustulosten mukaan lyhyiden vuorovälien ja yövuorojen vähentäminen lisäsi vireyttä.

Jatkuvat yövuorot puolestaan aiheuttivat nukahtamisvaikeuksia ja päiväaikaista väsymystä kolmivuorotyötä enemmän. Yövuorojen osalta erityisesti ikääntyneet työntekijät hyötyivät yövuorojen vähentämisestä. Vaikka vaikutus näkyi selvimmin ikääntyneimmillä, näkyi sama vaikutus nuoremmillakin.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että muutokset lyhyiden vuorovälien, pitkien työviikkojen sekä ilta- ja viikonlopputyön osuuksissa olivat yhteydessä samansuuntaisiin muutoksiin työn ja muun elämän yhteensovittamisessa.

Näin ollen samat vuoropiirteet, jotka vähentävät väsymystä, edistävät myös työn ja muun elämän yhteensovittamista. Kaikkiaan tutkimustulokset antavat aihetta pohtia työvuorosuunnittelussa huomioitavia tekijöitä.

 

Työaikaratkaisusta apua käytännön toteutukseen

Työterveyslaitoksen pitkittäistutkimuksen yhtenä aineistona hyödynnettiin CGI:n Titania työaikaratkaisua. Titanian taustalla vaikuttavat merkittävästi Työterveyslaitokselta saadut vuoroergonomiaa koskevat suositukset, joita myös päivitetään tarvittaessa uusien tutkimustulosten pohjalta.

Kaikkiaan Titanian taustalla on huomioitu toiminnan tarpeiden ja vaatimusten, tasapuolisen henkilöstöpolitiikan ja juridisten seikkojen lisäksi inhimillisiä tekijöitä, jotka lisäävät työntekijöiden hyvinvointia.

Käytännössä Titanian vuorojärjestelmässä vuoroergonomian toteutumista havainnollistetaan eri väreillä. Liikennevalot auttavat työvuorosuunnuttelussa ja myös Työterveyslaitos suosittelee niiden käyttöä.

Ideaalisessa tilanteessa vuorosuunnittelua tehtäessä järjestelmässä on nähtävillä vihreää väriä, joka viittaa työajoista aiheutuvan normaalia kuormitusta. Sen sijaan työvuoroja suunnitellessa työntekijän kannalta epäedullisesti, vuorosuunnittelussa näkyy oranssia tai punaista väriä.

Visuaalisen havainnollistamisen ohella järjestelmä antaa myös suosituksia. Näin ollen ylikuormittavan tai voimakkaan ylikuormituksen tilanteessa, vuorosuunnittelua tekevä henkilö saa suosituksia tilanteen välttämisestä tai korjaamisesta.

Järjestelmä siis huolehtii siitä, että käyttäjä suunnittelee mahdollisimman vähän kuormittavia työvuoroja. Kuormittavuuden toteutumista voidaan puolestaan seurata henkilö- ja yksikkötasolla sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Ihanteellisessa tilanteessa raportilta on tulkittavissa, että henkilön jaksaminen ja terveyttä tukevat työajat toteutuvat.

 

Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu edistää työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista

Inhimillisiin tekijöihin lukeutuvat myös yksilöiden vaikutusmahdollisuudet ja työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen. Varsinainen työvuorosuunnittelu voi kuulua vuorosuunnittelusta vastaavan henkilön tehtäviin, mutta vuorosuunnitteluun voidaan myös osallistaa vuorotyötä tekeviä yksilöitä. Tällöin puhutaan yhteisöllisestä työvuorosuunnittelusta.

Yhteisöllinen työvuorosuunnittelun tavoitteena on parantaa yksilöiden vaikutusmahdollisuuksia omiin työaikoihin sekä lisätä vaikutusmahdollisuuksia työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Titanian osalta yhteisöllinen vuorosuunnittelu on mahdollistettu erikseen käyttöön otettavan Sähköisen asioinnin kautta.

Yhteisöllisessä vuorosuunnittelussa on käytössä myös liikennevalomenetelmä, mutta tämän ohella taustalla vaikuttavat myös ohjeet ja pelisäännöt, joiden puitteissa vuorosuunnittelua voidaan tehdä yksilöiden toimesta. Näin varmistetaan, että tasapuolinen henkilöstöpolitiikka ja juridiset seikat toteutuvat inhimillisten tekijöiden huomioinnin ohella.

Vuorotyötä tekevien terveyttä ja jaksamista voidaan parantaa suhteellisen helposti hyvällä vuorosuunnittelulla, jota tehdään tehokkaasti ja yhteisöllisesti digitaalisilla järjestelmillä.

Olemme mukana Elinkeinoelämän keskusliiton #työplusperhe-kampanjassa ratkaisemassa arjen yhtälöä, muuttamassa asenteita ja edistämässä suomalaisen työelämän perhemyönteisyyttä.

Kirjoittajasta

Maria Hjelmmann

Maria Hjelmman

Konsultti

Olen Maria Hjelmman ja toimin CGI:llä juniorikonsulttina HR-ratkaisujemme parissa. Työpäiviini kuuluu järjestelmien määrittelyä, suunnittelua ja testausta sekä konsultointia, projekteja ja asiakaspalvelua. HR-analytiikka kiinnostaa minua erityisesti. Olen käsitellyt aihetta pro gradu -tutkielmassani, jossa tutkin HR-analytiikan hyödyntämistä työhyvinvoinnissa seitsemässä eri suuryrityksessä.